postaukset

Mitä ottaa huomioon lainaa haettaessa?

 

On muutama seikka, joka on hyvä ottaa huomioon, ennen kuin hakee lainaa. Olemme listanneet tähän alle asioita, joita kannattaa miettiä, jos harkitsee esimerkiksi pikavipin ottamista. Katso myös ainutlaatuinen tarjouksemme tekstin lopusta!

Lainan suuruus

Aivan ensimmäinen asia, jota tulee miettiä, on tietenkin lainan suuruus. Jos sinulla on mielessä jokin tietty asia, vaikkapa jääkaappi, johon tarvitset lainaa, kannattaa ensin vertailla esimerkiksi netissä tuotteiden hintoja ja saada näin hyvä käsitys siitä, minkä suuruisen summan lainaa tarvitsisit. Usein oma käsitys ei välttämättä vastaa todellisuutta hinnoista, joten hintataso kannattaa tarkistaa aina etukäteen, varsinkin nykyisin, kun tuotteiden hinnat nousevat koko ajan. Lainan suuruutta miettiessä kannattaa myös huomioida se, kuinka paljon sitä pystyy maksamaan takaisin. Tämä tulee huomioida myös laina-aikaa ja lainaerien suuruutta mietittäessä.

Laina-aika ja erien suuruus

Ennen lainan ottamista kannattaa miettiä, kuinka nopeasti laina on mahdollista maksaa pois. Sinun kannattaa esimerkiksi tehdä laskelma minkä suuruisilla erillä ja aikataululla voit maksaa lainan pois ilman että se aiheuttaa sinulle suuria hankaluuksia. Voit esimerkiksi laatia budjetin, johon listaat kuukautesi tulot ja menot ja sitten yli jäävästä summasta sinun tulisi maksaa lainaa pois. Kannattaa siis arvioida realistisesti minkä suuruinen summa sinun on mahdollista maksaa pois ja kuinka kauan aikaa se vie. Liian isot lainaerät voivat olla hankalia maksaa pois, kun taas liian pienet erät venyttävät lainan takaisinmaksuaikaa ehkä tarpeettomasti.

Lainan korko

Lainaa otettaessa kannattaa ottaa huomioon tietenkin myös lainan hinta eli korko. Lainojen koroissa on yleensä suuria eroja, joten niitä kannattaa ehdottomasti vertailla ennen lainahakemuksen lähettämistä. Lainan korko vaikuttaa lainan suuruuden loppusummaan ja samalla myös takaisinmaksuaikaan. Lainan alhainen korko on yksi tärkeimmistä kriteereistä, jonka perusteella laina yleensä otetaan. Onkin erittäin harvinaista, että lainalla ei olisi ollenkaan korkoa, mutta juuri nyt meillä on kampanja, jonka kautta sinulla on mahdollista saada pikavippi ilman korkoa! Tämä tarjous on voimassa vain rajoitetun ajan 15.12.2022 (15:30) – 2.1.2023 (15:00), jonka aikana sinun on mahdollista hakea korotonta vippiä. Lue lainaehdot ja tartu tarjoukseen: KAMPANJAEHDOT